Blogi

Blogi –  Vieraskynä: Meidän täytyy puhua

Blogi – Vieraskynä: Meidän täytyy puhua

Oletko sinä arvokas?

Jos joku esittäisi sinulle tuon kysymyksen, mitä vastaisit? Omaa arvoaan tulee harvemmin mietittyä – koko ajatus saattaa tuntua käsitteelliseltä huuhaalta. “Kyllähän jokainen ihminen on arvokas ihan omana itsenään”, kantautuu mielipiteen kaiku jostain itsensäjohtamiswebinaarien ja voimalausemeemien hälinästä.

Pelkkä olemassa oleminen ei takaa kenellekään arvokkuuden tunnetta. Se syntyy läheisistä ihmissuhteista, osallisuudesta, omien rajojen koettelusta, itsensä ylittämisestä ja näkyväksi tulemisesta. Siitä, että saa mahdollisuuden tehdä parhaansa ja saavuttaa tavoitteensa samoilla ehdoilla kuin kaikki muutkin.

On pysäyttävää, että vieläkin, vuonna 2019, me täällä Suomessa rajaamme järjestelmällisesti tietynlaisin kriteerein ihmisiä tämän mahdollisuuden ulkopuolelle. Ja on hälyttävää, ettei siitä haluta puhua – koska asiassa on enemmän kuin yksi puoli. Jostain syystä kehitysvammaisten ihmisten mahdollisuus palkkatyöhön aiheuttaa niin suuria tunnekuohuja, että oikeasti monipuolinen ja ratkaisukeskeinen vuoropuhelu on jäänyt huomattavan vähäiseksi.

Asia näyttää jakautuvan kahteen leiriin: yhtäällä ovat ne, joiden mielestä kehitysvammaisilla henkilöillä tulisi olla tasa-arvoinen ja laissa turvattu oikeus ja mahdollisuus palkkatöihin – toisaalla ovat ne, joiden mielestä kehitysvammaisten palkkatyömahdollisuus on ns. slippery slope joka johtaa siihen, että oikeudesta tulisikin velvollisuus ja olkiukkona kaikki kehitysvammaiset työkyvystä riippumatta joutuisivat aktiivimalliruoskan alla työmarkkinoille ja kaikki muu tukitoiminta kuten työpajat ja päivätoiminta lakkautettaisiin.

Oikeastihan tässä ei ole mitään perustavanlaatuista ristiriitaa – tavoitteena kaikilla on mahdollisimman hyvä elämä kaikille vammasta ja diagnoosista riippumatta. Suurin näkemysero taitaa liittyä siihen, missä roolissa näemme sosiaalitoimen, valtion ja itsemme suhteessa kehitysvammaisuuteen. Onko tehtävämme hoivata ja helpottaa vai tukea ja tarjota ponnahduslauta?

Kehitysvammaisuus näyttäytyy usein ihan pakollisen retorisen yksinkertaistamisen takia jättimäisenä, yhtenäisenä käsitteenä. Todellisuudessa tuon käsitteen takana on tuhansia ihmisiä, yksilöitä, tyyppejä – joilla kaikilla on omat vahvuutensa, omat haasteensa, omat unelmansa ja oma elämänsä, johon heidän kehitysvammansa vaikuttaa. Siellä on tyyppejä, joiden elämään palkkatyö ei tule koskaan sopimaan ja siellä on tyyppejä, joiden sormet syyhyävät työinnosta ja jotka ovat turhautuneita siihen, ettei heitä nähdä tasavertaisina yhteiskunnan jäseninä. Molemmanlaiselle tyypille tulisi löytää oikea tuki, jonka avulla juuri hän olisi mukana luomassa itselleen arvokasta elämää – oli se sitten turvallista hoivaa tai ponnahduslauta itsensä haastamiseen ja ylittämiseen.

Ratkaisu löytyy, kun siirrämme ennakkoluulojen ja yksinkertaistamisen verhoa sivuun ja katsomme tuen tarpeessa olevaa yksilöä – mikä saa hänet tuntemaan itsensä arvokkaaksi? Onko hänellä tietoa kaikesta, mihin hänellä on mahdollisuus? Siitä on mielestäni hyvä aloittaa.

Jotta kehitysvammaisten palkkatyöstä tulisi oikeasti mahdollisuus ja rakenteellinen muutos tapahtuisi tasa-arvoisen yhteiskunnan puolesta meidän täytyy puhua. Täytyy kyseenalaistaa avotyötä – toimiiko se? Täytyy kysyä kiperiä kysymyksiä yrityksiltä – maksatteko kehitysvammaiselle työntekijälle palkkaa, jos ei, miksi ette? Täytyy keskustella kiihkottomasti, ilman kauhukuvia ja pirujenmaalausta. Täytyy osallistuttaa kehitysvammaisia työnhakijoita, työntekijöitä ja kokemusasiantuntijoita keskusteluun.

Meidän täytyy, koska meillä on mahdollisuus luoda edellytykset ihan jokaiselle tuntea itsensä arvokkaaksi.

Jatkan mielelläni keskustelua – kommentoi tai ota yhteyttä, let’s talk about it!

Susanna Pykäläinen
Yrittäjä
Omenasieppari Oy

Blogi – Oikeissa töissä

Blogi – Oikeissa töissä

Olen Miia Pallonen. Työskentelen yhdistyksessä nimeltä Väylä ry. Aloitin Väylällä vuosi sitten, kun työvalmentajani neuvoi hakemaan sieltä keikkatöitä. Ensin tein satunnaisia keikkoja, sitten kuukauden projektin, ja lopulta sain vakituisen työpaikan.

Tämä työ on ensimmäinen palkkatyöni. Palkan saaminen ensimmäistä kertaa tuntui mahtavalta. Olin innoissani, tuntui hemmetin mukavalta että päiväraha vaihtui oikeaan palkkaan. Töissä käyminen voittaa kotona möljöttämisen!

Ennen nykyistä työtäni olen ollut avotyössä vakuutusyhtiössä ja kirjastossa, sekä työtoiminnassa toimintakeskuksessa. Niissä kaikissa tein oikeaa työtä ilman palkkaa. Esimerkiksi toimintakeskuksessa tein koulutustani vastaavaa verhoilijan työtä, sain päivärahaa 7 euroa. Päivärahasta vähennettiin lounasmaksu 4,10 euroa, joten käteen jäi 2,90€ päivässä.

Suurin osa vammaisista henkilöistä ei ole palkkatöissä. Kaikki eivät siihen pystyisikään, joten on tärkeää että muitakin toimintoja on. Meitä työhön pystyviä on kuitenkin paljon. Jos tekee oikeaa työtä, pitäisi siitä myös saada oikea palkka. Ja jokainen ansaitsee mahdollisuuden kokeilla. Minä työskentelen siivoushommissa ja välillä ompelen. Tukenani on kaupungin työvalmentaja, ja mukava työporukka.

Palkkatyö on muuttanut elämääni. Voin tehdä reissuja ja elättää itseni. Jos tarvitsen jotain, voin tehdä hankintoja. Kehitysvammaisista suuri osa työskentelee palkatta koko työikänsä. Jos ei ole koskaan saanut palkkaa, sen eroa päivärahaan voi olla vaikea ymmärtää. Monelle voi olla vaikea käsittää oikean työpaikan merkitys ja vaikutus elämään. Ja jos ei itse ole aktiivinen ei työpaikkaa saakaan.

Miia Pallonen
Väylän työntekijä