Korona-ajan jatkuessa ja kesän lähestyessä on hyvä hetki pysähtyä hetkeksi ja katsoa, miten korona on Väylään vaikuttanut ja missä ollaan tällä hetkellä menossa.
Väylä ry:n hallitus päätti 17.3. pitämässään kokouksessa peruuttaa kaikki kotisiivoukset toistaiseksi. Syynä päätökseen oli käynnissä oleva korona-epidemia. Kotisiivousten peruminen on varotoimi, jolla suojellaan niin palvelun tilanneita asiakkaita kuin viruksille tavallista alttiimpia työntekijöitä epidemialta.
Kotisiivousten peruminen tarkoitti myös, että kaikki Väylän vakituiset työntekijät jouduttiin suruksemme lomauttamaan. Haasteista huolimatta emme aio luovuttaa, vaan pelastaa jokaisen arvokkaan työpaikan. Aloitimmekin uutena korona-ajan toimintana kankaisten kasvomaskien tuotannon. Teemme maskit Väylä ry:n tiloissa Espoossa ja tällä muutoksella pystyimme tuomaan jo ensimmäisen lomautetun työntekijän takaisin töihin.
Kasvomaskien tuotannon lisäksi avasimme upouuden verkkokaupan. Myymme verkossa kasvomaskeja ilman kappalerajoitusta sekä muita tuotteita, kuten ekologisia kestoliinoja. Jokaisen tuotteen tekemiseen on osallistunut osatyökykyinen työntekijämme, jolle voimme näin luoda työtä tämän vaikean ajan keskelläkin. Tuotevalikoimaa myös laajennetaan pikkuhiljaa.
Epävarman ja tunnepitoisen kevään loppuun valoa toi Ely-keskuksen Väylälle myöntämä tuki tilanneanalyysin tekemiseksi. Tämä työ on jo käynnistynyt, ja valmistuvan analyysin pohjalta voimme hakea jatkorahoitusta toiminnan kehittämiseen. Kehitämme toimintaa tilanneanalyysin pohjalta niin, että työhönpaluu olisi työntekijöillemme mahdollisimman riskitöntä ja turvallista.
Kiitämme kaikkia asiakkaitamme, vapaaehtoisia hallitustoimijoita, jäseniä ja tukijoitamme lukuisista kannustavista viesteistä, ymmärryksestä ja tuesta. Sekä erityisen suuri kiitos rakkaille työntekijöillemme, jotka ovat kärsivällisesti odottaneet mahdollisuutta palata töihin. Entinen aika ei ehkä enää palaa, mutta uusi normaali voi olla entistäkin suurempi mahdollisuus!
Seuraamalla meitä Facebookissa saat nopeimmin tiedon Väylän uusista tuulista, mutta päivitämme tietoja toiminnan kehittymisestä myös nettisivuille.
Pidetään huolta toisistamme ja pysytään terveinä.