Väylä ry on kunnianhimoisesti toimiva ja jatkuvasti kasvava järjestö.
Yhteiskunnallisesti Väylän tavoitteena on olla luotettava ja tunnettu asiantuntijaorganisaatio kehitysvammaisten työllisyyteen liittyvissä kysymyksissä, ja tuoda teemoja esiin työpaikan ja työnantajuuden näkökulmasta, työntekijöiden äänellä.
Palveluntuottajana järjestön tavoitteena on vakiinnuttaa asemansa hyvämaineisena ja uskottavana palveluntarjoajana mm. kokoonpano-, pakkaus- ja ompelutehtäviin, ja sen myötä saada yhä suurempia ja pidempikestoisempia asiakkuuksia.
Työnantajana järjestön tavoitteena on luoda ja ylläpitää hyvinvoiva ja toimiva monimuotoinen työyhteisö, jossa jokaisella yksilöllä on hyvä työskennellä. Lisäksi Väylän tavoitteena on luoda entistä vahvempi työnantajaimago, jossa korostuu Väylän rooli työllistäjänä ja yhdenvertaisena muiden yritysmaailman toimijoiden kanssa.
Näillä sivuilla pääset tutustumaan Väylän edellisen toimikauden toimintakertomukseen, alkaneen vuoden toimintasuunnitelmaan ja järjestön strategiaan. Jokainen raportti kuvaa osaltaan sitä kuinka järjestö on tavoitteisiinsa pyrkinyt ja miten niitä toteutetaan tulevaisuudessa.
Voit tulla mukaan vaikuttamaan Väylän toimintaan liittymällä yhdistyksemme jäseneksi tämän sivun alaosasta löytyvän linkin kautta. Jäsenyys on maksuton, mutta voit halutessasi maksaa vapaaehtoisen jäsenmaksun liittyessäsi. Vapaaehtoinen jäsenmaksu maksetaan vuosittain ja sen on henkilöjäseniltä 15€ (tai haluamasi suurempi summa) ja yrityksiltä/yhteisöiltä 200€ (tai haluamasi suurempi summa).
Jäsenyys ei velvoita mihinkään. Jäsenenä voit kuitenkin osallistua kaikille jäsenille avoimiin hallituksen kokouksiin sekä vuosikokouksiin, jossa jokaisella jäsenellä on äänioikeus. Voit myös lähteä ehdolle hallitukseen. Väylän hallitus toimii neuvoa-antavana ja toimintaa ohjaavana elimenä, eli halutessasi pääset vaikuttamaan suoraan järjestön toimintaan ja tulevaisuuteen.
Voit tulla mukaan vaikuttamaan Väylän toimintaan liittymällä yhdistyksemme jäseneksi.
Tule mukaan tekemään työelämästä yhdenvertaisempaa!